torstai 23. maaliskuuta 2017

Rokotus on rock!

210317 Pennut kävivät eläinlääkärissä ensimmäisessä rokotuksessa ja saivat kaikki terveen paperit. Pienen panssaripennun rintalasta on korjaantunut kasvaessa ja on nyt normaali. Selkärankaan jää pieni mutka, mutta se ei kissaan itseään haittaa millään tavalla. Veljensä Karvanen ja  Pörhönen todettiin yhtä mutkattomiksi luonteeltaan kuin luustoltaan.

"Mä vähän juksasin, olenkin poika enkä tyttö. Musta tulee isona  tosi hieno cityhipsteri!"

" Me ollaan poikasia kaikki, kun oikein silmin katsotaan!"

Tätä vähän epäiltiinkin. Siksi panssaripennun virallinen nimi rekisterikirjassa on sukupuolineutraali Fiufiu Virtanen. Sillä kelpaa viuhahdella entiseen tahtiin, vaikka kutsumanimi Viola muuttuisikin. Veljet Gustav Karvanen ja Björn Pörhönen eivät ole asiasta moksiskaan. Sisar tai sisarus,  ihan samanlainen kaveri kuin aina ennenkin.



Hei, me kiivetään!

120317 Loikkimisen ja spurttailun lisäksi pennut harjoittelevat ahkerasti kiipeilyä.


"Lentohyppy suoraan runkoon, yy, kaa...koo."
"Oho, jäikin aika matalaksi."

"Siispä eikun hyppimään..."

"Runkoa pitkin ylös vaan."

"Vaihtoaskel.."

"Hyppy!"

" Ja sitten puukiipijä-style!


"Ne on ihan mahottomia."

"Kiihtyvät nollasta sataan kahdessa sekunnissa."


"Niitä pitää vähän vahtia, ei ne osaa vielä varoa."

"Ai varoa mitä??"

"Mitä on varominen?"

"Se on varmaan jotain sukua ettosille."


 "Joo, ja  musta tulee isona bisnesmies!"

Viuh vauh-porukka

120317 Pennut liikkuvat juoksemalla, ravaamalla ja loikkimalla.


"Telttailu on ihan parasta!"


"Lentoteltta on vielä kivempi!"
"Ota syliin!"

"Eikun pitääkin mennä."

"En ehdi istumaan, moikka!"


"Hypitään taas!"

"Loikkaan tästä tuonne!"

"Oho, häntä juuttui!"

"Koittakaas nyt vähän rauhoittua."


"Osaan minä kävellä rauhallisestikin."



"Niin, mutta osaatko istua hiljaa paikoillaan?"


"Tälleenkö?"

"On tää kyllä tosi tylsää!"

(Jos mä loikin ihan vähän vaan!)




"Varjo!!"

"Naru!"

"Se on ihana!"
Ja taas mennään.



Madonmetsästys

120317 Pennut ovat hyviä metsästämään matoja ja pinkkejä boakäärmeitä.

"Tuolla se menee!"

"Vau mikä pyrstö!"

"Mä otan sen kiinni!"

"Hahaa!"

"Mäkin haluan boametsälle!"


"Pyydystetään tää yhdessä.."

"...pidä sä kiinni niin..."

"..mä tainnutan sen!"

"Tää ei tainnutu!"

"Pojat on poikia!"


"Sitä voi ottaa tälleen kahdella tassulla.""

"Ai tälleen?"

"Joo,  just hyvä."

Välillä voi levätä.  

Sitten on taas virtaa.